Tänään aamulla töihin lähtiessäni satoi vettä. Ei niin että siinä olisi erityisemmin kastunut, vaan sellaista pientä kevättihkua. Junaan päästyäni ja ikkunasta sateista ilmaa silmäillessä tuli oikeastaan aika kotoisa olo. Mieleen muistuivat lapsuuden telttaretket rivitalokodin takapihalla. Olo oli kokonaisuudessaan tyyni. Sitä tunnustellessani tulin siihen tulokseen, että oikeastaan aika monet asiat riippuvat ihan vain omasta mielentilasta. Kunpa pahimman kiireenkin keskellä osaisi pysäyttää tilanteen, rauhoittua ja sulattaa ylimääräisen hosumisen pois. Aamuhetkessäni tulin myös miettineeksi, miksi aina ruodin niin paljon kuluneiden vuosien asioita. Tärkeää olisi keskittyä siihen, mitä teen jatkossa - mitä on tästä eteenpäin.
Koin jonkinlaisen innostumisen pyrähdyksen: voisiko elämänsä tietyllä tavalla aloittaa joka päivä uudestaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti